Polvien kääntyminen sisäänpäin voi johtaa polvi, lonkka ja selkävaivoihin – testaa ja korjaa näin

Dec 08, 2022

Polvien kääntyminen sisäänpäin voi johtaa polvi, lonkka ja selkävaivoihin – korjaa homma näin

 

Polvien pitää suuntautua liikkeissä varpaiden suuntaan. Jos ne kuitenkin ohjautuvat sisäänpäin, mikä on melko yleinen virhe, tästä voi aiheutua pidemmän päälle esimerkiksi polvikipuja.

 

Polvien ohjautuminen sisäänpäin esimerkiksi kyykätessä on yleinen virhe. Sama taipumus toistuu usein muissakin liikkeissä, kuten askelkyykyissä ja maastavedoissa. Varsinkin nopeissa liikkeissä, kuten ponnistaessa hyppyyn, polvien virheasento voi korostua.

 

Jos tilannetta ei korjata, vääränlainen rasitus johtaa suurella todennäköisyydellä esimerkiksi polvi-, lonkka- ja alaselkävaivoihin.

 

Ensimmäinen tehtävä on kiinnittää asiaan huomiota. Tarkista esimerkiksi kyykkyä tehdessäsi, suuntautuvatko polvet eteenpäin vai ohjautuvatko ne helposti sisään? Huomioi myös puolierot. (Alla on video, jonka avulla pääset testaamaan tilanteesi.)

 

Miksi polvet kääntyvät sisäänpäin?

 

Syynä polvien sisäänpäin kääntymiseen voi olla keskimmäisen pakaralihaksen heikkous tai toimimattomuus. Yksi syy heikkoihin pakaralihaksiin on se, että nykyään istutaan niin paljon.

 

Keskimmäisen pakaralihaksen tehtävä on lonkan loitonnus ja se osallistuu myös lonkan kiertoihin ja tästä syystä vaikutus tulee myös alaspäin, polven ohjaamiseen suoraan varpaiden suuntaan.

 

Keskimmäinen pakaralihas on lantion seudun tärkein tukilihas. Sen tehtävä on vakauttaa lantiota liikkeessä, pitää lantio vaakasuorassa eikä päästä lantiota kippaamaan sivuille. Heikko keskimmäinen pakaralihas päästää lantion falskaamaan sivuille esimerkiksi kävelyssä, jolloin lantio kippaa ilmassa olevan jalan puolelle.

 

Lihaskuntoliikkeissä, kuten askelkyykyissä ja muissa yhden jalan kyykyissä, lantio kippaa ja polvet ohjautuvat sisään.

 

Toisin sanoen, jos lantio pääsee kippaamaan sivulle, ketjureaktiona usein myös polvi kääntyy sisäänpäin.

 

Video: testaa tällä yksinkertaisella testillä polven linjaus ja keskimmäisen pakaralihaksen kunto

1. Seiso yhdellä jalalla peilin edessä. Kippaako lantio? Tarkista puolierot.

2. Tee pieni kyykky. Tarkkaile ohjautuuko polvi sisäänpäin, miten tasapaino säilyy, meneekö vapaa jalka suoraan taakse vai kiertyykö?

 

Miten treenaat vahvan ja hyvin toimivan keskimmäisen pakaralihaksen?

 

Keskimmäistä pakaralihasta kannattaa treenata, kuten muitakin lihaksia. Pelkät kyykyt eivät riitä, vaan tätä tärkeää lihasta kannattaa huomioida ihan erikseen. Myös siksi, että silloin kyykyt, askelkyykyt ja maastavedot onnistuvat paremmin, tehokkaammin ja turvallisemmin ja polvet, lonkat ja selkä pysyvät varmemmin kunnossa.

 

Keskimmäistä pakaralihasta kannattaa treenata, vaikka virheasentoja ei näkyisikään, kun haluat tehostaa liikkumista ja treenejä sekä välttyä monelta selän, lonkan ja polven kiputilalta.

 

Video: Kokeile tämä keskimmäisen pakaralihaksen aktivointiliike ja tee aina treenien alkulämmittelyissä

 

 

Jos kiinnostuit treenaamaan kovaan kuntoon terveenä, keskittyen polvien ja keskivartalon vahvaan tukeen monipuolisten kotitreenien ohessa, tule mukaan fysiocross-verkkovalmennukseen, jonka avulla nostat treenisi ja kuntosi uudelle tasolle!

Tutustu tarkemmin ja tule mukaan tästä: Fysiocross kotiohjelma

Nähdään taas videoilla!

T.Eve

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.