Oma tarinani

Rikoin polveni ensimmäisen kerran 15 vuotiaana, eturistiside poikki. Vuoden toipumisajan jälkeen koin, ettei jalka silti kestä jalkapallon pelaamista. En ollut saanut riittäviä kuntoutusohjeita; toimintakyky oli palannut, mutta en pystynyt potkaisemaan palloa vasurilla. laji vaihtui samalla jääkiekoksi, jota polvi kesti paremmin. 

10 vuotta myöhemmin sama eturistiside katkesi uudelleen, juuri maajoukkueen kynnyksellä, mutta tällöin kuntoutuksesta tiedettiin jo enemmän ja jo 6kk jälkeen olin takaisin kentällä, entistä vahvempana ja saavutinkin niin olympiasijoituksen, MM mitalin kuin kaksi Suomen mestaruuttakin. Merkittävää polvivamman osalta oli, että liikerata oli selkeästi alentunut vasemmassa polvessani koko peliurani. Sain vain hädin tuskin vasemmasta nilkasta kiinni seisaaltaan etureiden venyttäessäni. 

Luulisi, että kovan treenin ja pitkän uran jälkeen keho on mitä on, mutta on käynyt päinvastoin. Nykyään rullalla, dynaamisilla venytyksillä ja kontrolliharjoitteilla Tein ensimmäisen spagaatin 35 vuotiaana ja nyt 38 vuotiaana pääsen ensimmäistä kertaa syväkyykkyyn 20 vuoteen. Olen valmentanut satoja yksilöasiakkaita ja ryhmiä, sekä kouluttanut treeniä ja varsinkin kehonhuoltoa mm. jääkiekkoilijoille ja muille urheilijoille, mutta myös arkiliikkujille treeniryhmissä. 

Vahva kokemus- ja koulutuspohja

Polven loukkaantumisen lisäksi pitkä kilpaurheilu-ura opetti minulle muutakin. Naisurheilu Suomessa lyö harvoin leiville ja varsinkin, kun kyseessä on jääkiekko. Pelaamisen ohessa (1996-2012, 16 vuotta) opiskelin ja valmistuttuani tein töitä.

Valmistuin fysioterapeutiksi 2001 ja heti sen jälkeen Personal Traineriksi. Heti valmistuttuani pääsin liikuntakeskukseen töihin. Tähtäsin olympialaisiin, tavoitteeni olin asettanut jo opiskeluaikoina. Treenasin useimmiten 2 kertaa päivässä: aamulenkki tai -uinti ennen opiskelupäivää ja joukkuetreenit opiskelupäivän jälkeen. Liikuntakeskuksella vedin ryhmäliikuntatunteja, treenasin ja kävin joukkuetreeneissä. Vuonna 2004 olin urheilu-urani huipulla, kun saavutimme maailmanmestaruuspronssia. Sen jälkeen nostin entisestään treenimääriä. Vuonna 2006 saavutin tavoitteeni ja pääsin mukaan olympialaisiin. Olympiavuonna pelit olivat alkaneet mennä alavireisesti ja näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olin jo silloin ylikuormittunut. En ehtinyt levätä riittävästi, treenejä oli aivan liikaa. Kärsin jatkuvasti uniongelmista: en saanut nukahdettua ja heräsin aamuyöstä. Nukkumaanmenosta itsestään tuli stressaavaa.

Minulla ei ollut henkilökohtaista valmentajaa, joka olisi nähnyt tilanteeni ja käskenyt himmaamaan tahtia. Tätä tahtia jatkui aina 2012 asti. Olin jatkuvasti alavireinen, väsynyt ja mieli yleensä maassa. Pelit ei kulkeneet ja tuntui, että kunto oli huono, vaikka treenasin jatkuvasti ja paljon. Niin totaalisesti sitä sokeutuu omaan tekemiseensä, vaikka kuinka olisi ammattilainen! Tajusin kuitenkin, että nyt tarvitsen toisen mielipiteen, jonkun järkeistämään tekemisiäni. Palkkasin oman personal trainerin ensimmäisen kerran 2010, mutta silmien avautumiseen meni aikaa…

Pikkuhiljaa opin kuuntelemaan omaa kehoani ja aloin ymmärtää sen viestejä Personal trainerini avustuksella. Käännyin lopulta lääkärin puoleen 2012 ja sain ylikuormitusdiagnoosin. Kehoni oli uupunut ja sen seurauksena minulle oli kehittynyt aineenvaihdunnallinen häiriötila, josta johtui myös alavireisyys ja oikeastaan koko peliuran kestäneet suolisto-ongelmat.

Laatu korvaa määrän

Kehon ja mielen korjaaminen alkoi pikkuhiljaa luonnollisen ravitsemuksen, aktiivisen palauttavan harjoittelun ja rentoutusharjoitusten kautta 2010. Kokonaisvaltaiseen eheytymiseen vaikutti suuresti myös työurani muutos, kun aloitin yksityisyrittäjänä ja aloin tehdä sitä työtä mistä nautin ja tavalla, jolla on minulle merkitystä.

Eheytyminen on prosessi, joka jatkuu edelleen, joka päivä. Koen, että se on elämän mittainen matka ja sitä on paras tehdä matkasta nauttien. Kohti parasta omaa itseä. Kehoani kuunnellen pyrin joka päivä ravitsemaan itseäni mahdollisimman ravitsevalla ruualla, liikkumaan siten, että palauttavaa harjoittelua tulee riittävästi, enkä pakota kehoani koskaan ylisuorituksiin. Muistan myös riittävän unen ja rentoutumisen merkityksen. Haen sopivaa rentoutta kaikkeen tekemiseen!

Tänä päivänä minulle on tärkeintä se, että olen energinen ja voin hyvin. Huolimatta siitä – tai pikemminkin juuri siksi – että nykyisin treenien laatu korvaa määrän, olen nyt yli 40-vuotiaana monessa suhteessa paremmassa kunnossa kuin milloinkaan urheilu-urani aikana.